Hämminkiä

Ensimmäinen asia aamulla herätessä oli epätoivoinen "voi ei". Ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa sittenkin tajuta, että täällä oikeasti viettää seuraavat kolme kuukautta eikä ollakaan vaan mukavasti lomalla. Varsin pramea hotellihuoneeni kyllä mukavasti lepytteli mielen aamuisesta järkytyksestä. Hetkeen en varmaan niin hienossa hoterussa ole uudestaan, joten otin kaiken irti näkymistä japanilaiseen puutarhaan, teeseremoniavarustuksesta, kylpyhuoneessa olevista purnukoista ym. tarjonnasta. Aamiainen oli hieman tylsästi kiinalaisen ravintolan buffetissa... mikä hiton kiinalainen?!

Tänään on joutunut äimistelemään eilisenkin edestä. Pääsin aamulla tänne pieneen luukkuuni Tokion Gotandaan, joka sijaitsee noin 10 km päässä Tokion ns. keskustasta eli palatsialueesta. Yksiö on vuorattu mitä ihmeellisemmillä paneeleilla, joissa on mukavannäköistä mongerrusta japaniksi. Onneksi avaimen aamulla luovuttanut henkilö esitteli niitä mulle kärsivällisesti, joten nyt tiedän kuinka pesukone ja ilmastointi toimii, kuinka soitan viereisiin huoneisiin tai tilaan palokunnan, kuinka kylpyhuoneeseen saa "kuivata vaatteet" -puhalluksen ja kuinka saan kylpyvedestä asteen tarkkuudella juuri sen lämpöistä, kuin haluan. Huonompi puoli asunnossa on se, että vessanpönttö on tavismallia eli ainoastaan istuinlämmitys on lainattu Japanin ihanista automaattivessoista.

Päivän parhaimpia hetkiä oli vierailla lähimmässä supermarketissa eli suupaassa ostamassa aamu- ja iltapaloja seuraaviksi päiviksi. Värejä ja hajuja oli vaikka minkälaista, mistään en ymmärtänyt mitään, ja puolet ruoasta näytti siltä ettei mulla ole aavistustakaan, voiko niitä syödä sellaisenaan vai onko jonkinlaiset kokkaustoimenpiteet välttämättömiä. Onneksi täällä käytetään tuttuja numeroita, joten hinnat ymmärtää aina, vaikkei mistään muusta tietäisi mitään. Banaanit ja monet muut hedelmät on tuskallisen kalliita, mutta halvemmaksi täällä muuten näyttäisi kauppaostokset tulevan kuin Suomessa.

Suurimmat ongelmat kohtasin tänään postitoimistossa, jossa kukaan ei puhunut englantia. Koska mun työharjoitteluviisumi ei ole vielä valmis, jouduin kirjautumaan maahan turistina ja tekemään nyt jälkikäteen statuksen vaihdon. Sen vuoksi piti lähettää passi ja jotain muita dokumentteja minne-lie, joten normaali kirjeposti ei kelvannut vaan kaipasin kirjattua kirjettä tai muuta turvallista tapaa. Siinä oli sitten koko postin henkilökunta miettimässä että mitähän minä haluan, kun yhteistä kieltä ei ollut ja minä en suostunut passiani ihan missä tahansa kuoressa lähettelemään. Päästiin kuitenkin lopuksi yhteisymmärrykseen, joten toivottavasti passi ei huku matkalla ja pääsen joskus vielä poiskin tästä hullusta maasta.

Nenästä kiinni ja veden alle

Japanilaiset on melkoisen innokkaita bloggaajia, kertoi joku tärkeä tyyppi yliopiston hypermedian kurssilla viime vuonna. Kaikista olemassaolevista blogeista yli joka kolmas on japaniksi (37%), englannin kieli pitää kakkossijaa (36%). Ykkössija on melkoinen saavutus huomioiden, että englantia osataan siellä-sun-täällä, japania pääasiassa vain täällä nousevan auringon maassa.

Ja lisää faktaa: Hiljattain britti-jossain-lehdessä Monoclessa oli rankattu top 25 parhaimmat kaupungit elää. Kolmen kärki oli Kööpenhamina, München ja Tokio. Helsinki ylsi sijalle viisi.

Yllä olevat seikat huomioiden on kai vähintäänkin kohtuullista, että myös minä kirjoitan blogia täältä Tokion syövereistä. Seuraavien kolmen työharjoittelukuukauteni aikana olisi tarkoitus paitsi oppia jotain kansainvälisestä työelämästä erään suuren yrityksen ofisuleidinä (officelady), myös tunkeutua niin syvälle Tokion ytimeen kuin mahdollista. Nähdä täytyy mm. sumopainia, teeseremonioita, kimonoja ja cosplay-hörhöjä ennen kuin matka on ohi. Tarkoitus on elää kuten paikalliset ja ehkä siinä sivussa oppia kieltäkin. Apuna kieliongelmiin on Takako Karppisen kirja Japania matkailijoille, jonka viisaudet toivottavasti uppoavat päähän pikapuoliin, sillä tällä hetkellä sanavarastosta löytyy ainoastaan herkullisia jinglishmejä kuten lempisanani soosu (sauce) ja aisukuriimu (ice cream). Kirjoitusmerkeistä en edes yritä opetella kuin tärkeimpiä.

Japani-kokemusta ehdin helmikuussa 2007 kartuttaa Osakassa ja Kiotossa 10 vuorokauden ajan eli juuri tarpeeksi, jotta tänäaamuna koneesta Naritan kentälle astumisen jälkeen ei ole tarvinnut kärsiä ns. haavi auki -olotilasta. Märkiin sateenvarjoihin pujotettavat suojuskondomit, napeista toimivat automaattivessat ja jatkuva hymyily ja kumartelu on jo tuttua kauraa takataskussa. Siitä huolimatta karu totuus hyppää varmasti jossain vaiheessa silmille, ja siinä tamperelaista teekkarityttöä sitten viedään.

Tämän ensimmäisen yön majoitun hotellissa Tokion laitakaupungilla. Huomenna saan avaimet pieneen 22 neliömetrin yksiööni, ja siinä olisi tarkoitus punkata aina tuonne syyskuun loppuun asti. Tästä se sukellus japanilaisuuteen alkaa.