Ratiritirallaa taivaalta ja suusta

Viime viikonloppuna mut näännyttänyt kuumuus on onneksi paennut jonnekin muualle, joten kaupungissa voi taas elää: satunnaiset lenkkeilijät on palanneet kaduille, ruuhkajunasta selviää melkein-kuivalla paidalla ulos ja ne pakolliset 10 rappusta kotitalon ja lähimmän ruokakaupan välissä tuntuu ihan siedettävältä hyötyliikunnalta.

Täällä on kesällä sadekausi, joka kestää noin kuukauden alkaen kesäkuun alkupuolella. Sopivasti siis saavuin maahan juuri, kun sateet on loppumaisillaan, joten ainakaan sen vuoksi ei tarvitse istuskella iltaisin kotona. Kunnolla täällä ei ole satanut sen jälkeen kun saavuin - tulopäivänäni sunnuntaina satoi 24 tuntia putkeen. Sadekauden jälkeen japanittaret saavat sitten vaihtaa sateenvarjonsa pitsireunuksisiin aurinkovarjoihinsa, joiden kanniskelu tällaisen suomalaisen kalkkilaivankapteenin mielestä näyttää lähinnä erikoiselta.

Parin viimeisen päivän aikana oon hurmioitunut japanin kielestä, sillä paikallisten puhe ei enää kuulostakaan katkeamattomalta töttörööltä, vaan litanian keskeltä on alkanut erottaa joitain tuttuja sanoja. Lounastauoilla olen ahdistellut japanilaisia kollegoita ihmettelyilläni, mitä missäkin tilanteessa olisi järkevää sanoa, joten hiljalleen sanavarasto kehittyy. Vielä kun ymmärtäisin ja osaisin vastailla kaupan kassalla oikein, täällä kun kassahenkilöt kertovat ja kyselevät aina pitkät pätkät kaikenlaista pulputusta ostotapahtuman aikana. Oon salaa harjoitellut sellaista japanilaista, korvasta korvaan ulottuvaa maireaa hymyä ts. irvistystä, joka toimii yleensä hyvin sanojen korvikkeena aina silloin kun ei ymmärrä.

Mutta nyt, konbanwa!