perjantai 12. syyskuuta 2008

Koiran elämää

Kävelen aamusin töihin joenrantaa, ja pikkukatu joen vieressä vaihtuu juuri ennen duunirakennusta puistokujaksi. Oon tässä viimeisen parin viikon aikana analysoinyt eräällä puistokujan penkillä majailevia mummeleita, joilla on valtava määrä pikkusia koiria mukana. Koirat on varsin komeissa pukimissa, kaulapannoissa ja ties missä asusteissa, varsin sööttejä siis.

Kollega on myös koiraihmisiä, ja Tokion koiraihmiset on tutkimusteni mukaan aika erikoisia. Omia puudeleita puunataan oikein urakalla kaiken maailman hoitoloissa; täältä löytyy muun muassa koirahotelleja, jonne koirat viedään leikkimään jos mamma on matkoilla, ja koirakylpylöitä, joissa saa varmasti jos jonkinlaista karvanhoitoa otukselleen. Kollegan koiralla oli pari viikkoa sitten synttärit, ja juhliin tuli tietysti kasa muita koiria ja toki oli oikein kakkukin tilattu. Kun kollega on työmatkalla, koira pistetään koirahoitolaan, joka perustaa koiralle oman blogin. Blogiin henkilökunta kirjoittaa joka päivä, mitä koiralle kuuluu, ja lisäksi ottaa joka päivä karvanaamasta kuvan ja lisää sen blogiin. Omistaja voi sitten ikävissään katsella netistä miten oma mussukka voi.

Ja voi härreguud mitä kaikkea tavaraa täältä löytyykään lemmikkieläinkaupoista. Etenkin koirille on omistettu kokonaisia kauppoja, joista saa kaikkea mitä koira ikinä osaakaan pyytää joulupukilta. Ja mitä ei osaa, niin niillä voi sitten lahjoa koiraansa ihan muuten vaan.

Huomenna lähden viikonlopuksi Tsukuba-vuorelle vaeltamaan Couchsurfing-porukassa, joten turha odotella päivittelyä blogiin ennen sunnuntai-iltaa. Tsukuba-san tarjoaa kuulemma hienoja maisemia, joten mikäli säät suosii, voipi jopa olla jotain kuvia tarjolla.