torstai 3. heinäkuuta 2008

Suuntana Shibuya

Duunin alettua en oo juuri iltaisin jaksanut käydä missään kauempana, sillä sopeutuminen lähes kuuteen venyviin työpäiviin ei ole sujunut ihan mutkattomasti. Tänään päätin kuitenkin tehdä ensimmäisen tutustumiskierroksen tuttujen alueiden ulkopuolelle ja menin metrolla Shibuyaan. Shibuya on niitä Tokion alueita, jotka on nuorten ja turistien suosiossa. Siellä on myös yksi maailman vilkkaimmista risteyksistä - eikä välttämättä autojen, vaan kevyen liikenteen osalta. Autoille syttyy punaisen valot joka suuntaan yhtäaikaa, jolloin koko valtavankokoinen risteys muuttuu aukioksi, jossa kuhisee ihmisiä toistensa lomitse kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Sitä mieletöntä muurahaiskuhinaa kestää puoli minuuttia, ennen kuin ihmiset hiljalleen kaikkoavat ja autot pääsevät taas suhimaan.

Shibuyan risteys

Shibuyan aseman ympäristöstä löytyi jo pelkästään tavarataloja ainakin viisi, joiden lisäksi on tietysti huikea määrä brändikauppoja ja ihan yleisiä pikkuputiikkeja. Kaikista omituisimpaankin vaatekauppaan ja kaikkiin tuhansiin ruokapaikkoihin löytyy kuitenkin riittävästi asiakkaita täällä 33 miljoonan ihmisen Suur-Tokiossa, joten mitä ikinä vain voin kaivatakin, se löytyy varmasti Tokiosta.

Kun nyt kerran jaksoin kuvat ladata koneelle, niin alla vielä muutama lisää. Kaikki on otettu Shibuyan ympäristöstä - huomatkaa etenkin Ehkä söpö -niminen vaatekauppa!