perjantai 25. heinäkuuta 2008

Japanin NASA

Tänään meidän seitsemänhenkisellä työtiimillä oli joku tiimipäivä ja käytiin Tsukuba Space Centerissä, joka on tuolla jossain tunnin bussimatkan päässä Tokion ulkopuolella. Nähtiin säiliö jossa demotaan painottomuutta ja pikkuruinen asuntotankkeri jonne astronautit suljetaan harjoituksen vuoksi viikoksi ilman ikkunoita ja kommunikointivälineitä. Ihmeteltiin tuoleja johon kokelasraukka sidotaan ja sitten tuoli hötkyttelee, pyörittelee ja veivaa joka suuntaan. Opittiin myös että astronautin 14-kerroksinen puku painaa 150 kg ja että vessassa käynti on sen verran vaikeaa, että pukuun kuuluu vaipat. Kaikenlaisia pienoismalleja ja infotauluja jopa englanniksi oli tarjolla, joten mikäli avaruus kiinnostaa, suunta Tsukubaan vaan. Space shopista sai sitten ostaa matkamuistoksi avaruusjäätelöä ja avaruuscurrya.

Kierroksen jälkeen käytiin syömässä korealaisessa ravintolassa, jossa saatiin itse grillailla ruoat pöytiin upotettavien pikkugrillien päällä. Oli ihan maukasta ja maistoin ensimmäistä kertaa japanilaista oluttakin, joka oli moninkertaisesti parempaa kuin suomalainen litku.

Kohta lähden viettämään yhden Tokiosta Suomeen palaavan työntekijän läksiäisiä Roppongiin. Roppongin alue on varmaankin länsimaisin paikka joka Tokiosta löytyy, ja se onkin paljon ulkomaalaisten eli gaijinien suosiossa. Joku päivä täytyy sitten katsastaa japanilaisten suosimat rilluttelumestat.