Eka päivä töissä ja heti leppoisasti kymmenestä seiskaan. Mun normaali työaika on täällä suomalaiselle tuttu 7,5 h/vrk, mutta lisäksi on tunnin ruokatauko ja tänään piti illalla vielä vähän venyttää lähtöä, kun bossilla oli asiaa. Hullua touhua kyllä tämä japanilaisten iltaan asti kestävä työskentely; tänään en oo muuta ehtinyt kuin herätä, käydä töissä, kävellä kotiin ja poiketa matkalla pikaisesti kaupassa ennen sen sulkeutumista.
Työpaikka on onneksi aika lähellä, yhden metropysäkin päässä. Kävellen menee kai 20 minuuttia, enpäs tiedä tarkkaan, sillä oon enemmän tai vähemmän eksynyt ne kaksi kertaa jolloin sen välin oon kävellyt. Asemakaava ei täällä ole mitään suoraviivaista ristikkoa tai muuta yksinkertaista mallia lähelläkään, vaan kadut risteilee aivan sikinsokin. Yhtään ei helpota se, että kaduilla ei ole nimiä, eikä mulla niin tarkkaa karttaa (= karttakirjaa) että siinä olisi tarpeeksi vihjeitä olinpaikkansa paikallistamiseen. Edes paikalliset ei täällä osaa suunnistaa, joten en varmasti kyllä mäkään.
Työpaikka on varsin rento ja työkin vaikutti mukavalta. Yritysystävällisesti ilmaistuna ensimmäiset 1,5 kk kulutan kaikenlaisten härpäkkeiden tutkiskeluun ja analysointiin, ja jälkimmäisen puoliskon keskityn yhteen ainoaan härpäkkeeseen. Jossain vaiheessa toivottavasti tulee pari päivää lomaakin...
Samalla osastolla on toinenkin summer trainee, joka on ollut talossa jo yli kuukauden. Tyttö on vissiin amerikan-egyptiläinen ja asustelee samassa talossa kuin mäkin, joten ajattelin tietysti armottomasti käyttää hyväkseni hänen poppakonstejaan mm. siihen, kuinka ruokakaupassa käydään stressaantumatta ja mistä pirusta tältä seudulta saa liukuhihnasushia. Huomenna pitää ehkä häneen hieroa lähempää tuttavuutta.
Koska japanilainen ruoka on aina kiinnostavaa, niin kerrotaan vielä että tänään söin teriyakikanaa riisillä ja misokeittoa, oli hyvää ja maksoi 4,5 e. Ei siis ollenkaan kallista.
tiistai 1. heinäkuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)