Couchsurfing-sivustolla huhuiltiin kuukausi sitten halukkaita vuorivaellukselle 877 metriä korkealle Tsukuba-vuorelle ja minähän reippaana ilmoittauduin heti. Viime lauantaina sitten pistettiin hynttyyt ihan fyysisesti yhteen ja lähdettiin porukalla asuntoautolla kohti Mt. Tsukubaa, jonne ajoi kolmisen tuntia Tokiosta. Meitä oli matkassa 11 aikuista, 2 lasta, 1 koira ja 7 eri kansalaisuutta.
Lauantai-ilta vietettiin mukavasti leireillen eli levitettiin asuntoauton sisältö nurmikolle jossakin Tsukuba-sanin rinteellä ja keitettiin padassa nuotiolla ruokaa. Pimeän laskeuduttua istuttiin ringissä nuotion äärellä ja kerrottiin kauhujuttuja, samalla kun 7-vuotias nuori neiti juoksi pelokkaana edes takaisin asuntoauton ja nuotion väliä ja 3-vuotias pikkuherra soitti kitaraa. Illan aikana jouduin miljoonatta kertaa selittämään millaista on suomalainen ruoka, ja bonuskysymyksinä pohdittiin Suomen työttömyysprosenttia, elintasoa ja suomen kielen kielioppia.
Sunnuntaina sitten lähestyttiin vakavammissa merkeissä Tsukuba-sania, kun alettiin kavuta kohti huippua. Arvioitu kipuamisaika oli 100 minuuttia, mutta pikkuihmisten kanssa aikaa meni yhteensä 3 tuntia. Pikkuherrakin kiipesi ainakin 100 metriä itse, muun ajan taisi viettää iskän olkapäillä. Koira vietti ylimääräisen aikansa lätäköissä. Paluumatkalla tehtiin desilitrasta maitoa ja lusikallisesta sokeria jollain kepulikonsteilla jäätelöä. En ymmärrä miten se on mahdollista, mutta jotenkin automaagisesti noista aineksista syntyi passelia tavaraa kun ne sulki muovipussiin, pisti suljetun pussin muovirasiaan ja pussin päälle jäitä ja suolaa, ja ravisteli purkkia 10 minuuttia. Kaikenlaista sitä keksitään.
Huomatkaa horisontti vasemmalla!
Huipulla.
