Animemaailmassa

Joihinkin paikkoihin Tokiossa on lähes ylivoimaisen vaikea päästä. Yksi sellainen on keisarillinen palatsi, joka on auki kahtena päivänä vuodessa (turistit pääsee muulloinkin jos ilmottautuu kierrokselle X+100 päivää aikaisemmin) , ja toinen mokoma on Ghibli-museo. Aloin heinäkuun lopussa järkätä itseäni sisään kyseiseen Studio Ghiblin taiteita esittelevään museoon. Studio Ghibliä pyörittää Miyazaki-san ja kumppanit, ja tuloksena syntyy satumaisia animeleffoja kuten Henkien kätkemä ja Prinsessa Mononoke.

Museoon hankkiutuminen tapahtuu niin, että lippu ostetaan eräästä tietyn elintarvikeliikeketjun kaupassa olevasta automaatista, ja sehän toimii toki kokonaan japaniksi. Japanin miljoonat muksut on yhtä rakastuneita Miyazakiin kuin kaikki muutkin, joten vierailun päivämäärän ja tarkan kellonajan sisältävät tiketit kannattaa mennä taistelemaan automaatista ajoissa. Eipä ollut enää heinä-elokuun vaihteessa lippuja elokuulle jäljellä, joten sain odotella että syyskuun liput tulee myyntiin.

Museon nettisivujen etusivu antaa jo käsityksen siitä, ettei kyseessä ole ihan tavallinen museo. Eikä rakennus ihan normaalilta näytäkään, vaan pikemminkin suurelta lasten leikkilinnalta, jossa on rappusia, torneja, katoksia ja puutarha katolla. Sisätilat on aivan yhtä linnamaiset, eikä kyllä näyttelyssäkään mitään valittamista. Museon teatterissa mm. pyörii lyhyt animepätkä, jota esitetään yksinoikeudella museossa eikä missään muualla. Lapset pääsi kiipeilemään kissabussiin (leffasta My neighbor Totoro) ja aikuiset ymmärsi ehkä jotain originaaliluonnosten päälle. Parasta taisi olla juuri se, että linnoitus kuhisi iloisia ja vauhdikkaita muksuja, jotka tosiaan osasivat ottaa kaiken irti vierailusta. Olivat varsin hurmaavia.

Joitain Miyazakin tuotoksia katsellessa ei voinut kuin ihmetellä, millainen ajatusmaailma voi olla ihmisellä, joka saa sellaista jälkeä aikaan. Jotkut pienet oivallukset oli niin out-of-the-box -ajattelua, että ei voi kuin hämmästellä kuinka turmeltumaton jonkun mieli on. Walt Disneystä sanotaan, että heppu eli koko elämänsä uudelleen lapsuuttaan, eikä koskaan kasvanut aikuiseksi ja oli kohtuullisen höperö koko elämänsä. Miyazaki taitaa olla kehittänyt aivoihinsa samanlaisen muurin, ettei yhteiskunta ole päässyt tuhoamaan sitä lapsellista ajattelua jossa kaikki on mahdollista. Lapsen suusta kuulee totuuden, ja lapsen päässä liikkuu parhaat innovaatiot.