Maistelin tänään kuolemani uhalla pallokalaa, ja ainakin vielä olen hengissä. Pallokalan maksa on erittäin myrkyllinen, ja väärin valmistetun kalan nauttimisen jälkeen ei ehdi kovin kauaa enää mistään sitten nauttiakaan. Myrkyssä on voimaa tappamaan muutaman kymmenen ihmistä tuosta vaan, mutta jätän likaiset yksityiskohdat kertomatta. Kalaa käsiteltäessä pienikin viilto väärään kohtaan tai hieman vinoon tekee koko kalasta syömäkelvottoman, joten tarkkana saa olla. En suosittele töihin menoa krapulapäivänä, mikäli olet pallokalakokki.
Pallokalakokkien tulee suorittaa jonkinlainen tutkinto ennen kuin heillä on lupa valmistaa siitä ruokaa. Tutkinnon suorittaminen vaatii useamman vuoden harjoittelun, ja Tokiossa Tsukijin suurella kalamarketilla myydään pallokalaa ainoastaan heille joilla on tutkintotodistus mukanaan. Kyseisen lounaspaikan pallokalakokki oli mitä ilmeisesti oppinut läksynsä, mikä tietysti on varsin miellyttävää mun kannalta. Tokio Passi -oppaan mukaan joka vuosi muutama pallokalakulinaristi kuitenkin siirtyy johonkin muuhun ulottuvuuteen herkuttelemaan. Herkkua se kyllä olikin, maku oli hieman kanaisa, todella mieto, mutta koostumus oli kuitenkin kalamaisen pehmeä. En kyllä silti taida toiste tuota maistella, sen verran paljon siinä pureskellessa ehti mietiskellä että kuinka erehtyminen onkaan inhimillistä.
Tänään varattiin työkaverin kanssa myös Etelä-Korean matka, joten syyskuun puolivälin paikkeilla tulee sitten nähtyä mystinen Soul. Täytyy varmaan ottaa selvää myös reissuista Pohjois-Koreaan ts. siihen johonkin rajalle propagandamainoksia lukemaan. Viivytään reissussa yhteensä 4 yötä, joten siinä ehtii ihan mukavasti pyöriä. Reissusta köyhdyn 375 euroa sisältäen matkat ja majoitukset, mikä on musta ihan käypä hinta, etenkin kun majoitus on jossain ihan jees-näköisessä asunnossa eikä missään pienessä hostellin luukussa. Suomessa sitä saisi sitten pulittaa vähän enempi jos Koreoihin lähtisi, eikä se toivottavasti niin ihmeellinen ole, että 4 päivän jälkeen pitäisi vielä päästä pidemmäksi aikaa uudestaan.
torstai 31. heinäkuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)