Meren tuoksu

Näin vasta tänään ensimmäistä kertaa Tokionlahden. Tähän asti Tokio on ollut loppumattomasti asfalttia, neonvaloja, sararimaneja (salaryman) ja liikennettä, mutta yhtäkkiä löysin sille aivan uudenlaisen ilmeen. Nenään tunki meren haju, mikä toi mieleen Helsingin. Kaupunki sai myös konkreettisen rajan - kaikkialle se tuntuu jatkuvan jatkumistaan, mutta edes johonkin suuntaan olin löytänyt pisteen, johon Tokio loppuu. Ja tosiaan, siellä jossain rajan takana, Tokionlahden toisella puolella velloo Tyyni valtameri.

Aivan rannassa ei hirveästi ole mitään, mikä turistia kiinnostaisi, joten kuukauden verran onnistuin välttelemään lahtea. Muutamana mielenkiintoisena poikkeuksena on Tsukijin kalamarketti, jonka aamuinen vilske takaa että tokiolaisilla on sinä päivänä ruokaa, sekä muutamat puutarhat rannan tuntumassa ja Odaiban tulevaisuuskaupunginosa lahden toisella puolella. Edellämainituista en ole yhdessäkään vielä käynyt, joten merellinen Tokio on ollut mulle vain tekstiä kirjassa, kuvaa kartalla.

Janne saapui illalla viikon visiitille Tokioon, ja lähdettiin samantien juurikin Tokionlahden rantaan katselemaan yhtä Tokion suosituimmista ilotulituksista. Pimeän laskeuduttua ammuttiin reilun tunnin aikana Tokionlahden ylle 12 000 rakettia, ja taivaalle piirtyi perinteisempien pallokuvioiden lisäksi mm. hymynaamoja, kissanpäitä, sydämiä ja planeettoja. Me löydettiin jostakin itärannalta ihan mukava sopukka kimonopukuisten kanssajuhlijoiden seasta, ja seurattiin silmät säihkyen hanabia 0,7 miljoonan muun ihmisen kanssa.