Tsukijilla kalassa

Heräsin tänään klo 5 aamulla jotta pääsisin käymään Tsukijin kalatorilla, josta koko Tokion ravintolakunta hakee auringonnoustessa kalat ja ruokkii niillä sitten kaikki meidät 12 miljoonaa nälkäistä saman päivän aikana. Onneksi oli miitinki samassa talossa asuvan kollegan kanssa, joten ei voinut painaa herätyskelloa pois päältä ja jatkaa unia.

Härdelli ja pördelli oli kyllä kalatorilla melkoinen, eikä opaskirjojen varoittelut trukin alle jäämisestä kuulostaneet enää yhtään hassuilta ja liioitelluilta. Vanhoina hyvinä aikoina turistitkin pääsi katsomaan klo 5-6.30 suoritettavaa tonnikalojen huutokauppaa, mutta sitten kun globalisaatio söi maailman ja putkautti liikaa turisteja kaikkialle, niin huutokauppa suljettiin asianosattomilta. Huhujen mukaan jossain suljetussa paikassa tuona aikana kiskotaan hylkeen kokoisia kokonaisia tonnikaloja esille ja kauppa käy kuumana kuin japanilainen sauna. Tai kuumempana.

Kyllä me sitten päästiin näkemään niitä tonnikaloja kun ne putkahti sinne myyjien tiskeille ja mun 170-senttisen varteni pituiset kalasahat taiottiin takataskusta. Oli se komiaa kun kalalta haisevat kumisaappaiset japanilaisäijät sahaa hehtaarin kokoista kalaklönttiä paloiksi ja retuuttaa niiden parkojen päitä ympäri kapeita kalavetisiä kujia. Miettikääpä sitä sitten kun seuraavan kerran pistätte purkkitonnikalaa suuhun makaronin kanssa (terkkuja kaikille opiskelijoille ja KELAlle).

Herkuttelin vielä ihailemalla kalmareita, ties minkälaisia simpukoita, merisiilejä ja muita ällöjä ennen kuin päätettiin olevamme sopivan kala-aromatisoituneita jatkamaan matkaa sushiravintolaan, josta varmasti saa maailman tuoreinta sushia. Matkalla kysyin hienosti japaniksi että 'missä päin on sushiravintola?', kyllähän se sitten löytyikin. Pistettiin suihimme aamiaiseksi parit palat tonnikalasusheja, kyseinen riisinpäällyste taisi maata vielä tunti aikaisemmin huutokaupan lattialla ja muutama tunti aikaisemmin meressä. Oli herkkua. Arvatkaa väsyttikö töissä.