tiistai 19. elokuuta 2008

Duunissa vessassa

Töissä on alkanut uudet kuviot ja kiirettä pitää. Seuraavat viikot menee uuden softan bugien metsästyksessä ja niiden raportoimisessa, bugien tilannekatsauksien laatimisessa ja kaikenlaisissa käytettävyysanalyyseissa. Mukava saada vähän erilaista ja yksityiskohtaisempaa hommaa vaihteeksi, sillä vanhan ja kohtuullisen laajan ja monimutkaisen työn rinnalle alkoi jo kaivata vaihtelua. Juuri ennen lomaviikkoa esittelin 8-sivuisen aikaansaannokseni eli analyysidokkarini esimiehille ja vissiinkin siihen oltiin ihan tyytyväisiä, joten voin hyvillä mielin vaihtaa kaistaa työtehtävien suhteen. Joskus syyskuun lopulla pitäisi sitten esitelmöidä joillekin vielä tärkeämmille jampoille oikein powerpointtien kanssa. Kirjakaupassa näin kirjan nimeltä "How to sound intelligent in Japanese", joudun ehkä menemään ja lukemaan sitä salaa tai etsimään vastaavan in English, niin isotkin jampat tykkää musta.

Duunista poksahtikin mieleeni että sain jatko-osan naisten vessakulttuurin tutkimuksilleni, kun eilen bongasin työpaikan toiressa erään leidin isommalla hädällä. Arvailut osuivat aivan oikeaan eli kaikkien japanilaisten ystävää flushing soundia käytetään vessassa ahkerasti myös tässä edellämainitussa yhteydessä. Löysin vessan ohjauspaneelista valomerkkejä, jotka ilmaisee kuinka kauan flushing-ääntä on vielä aikeissa tulla masiinasta, joten näpsäkkä japanilainen osaa painaa oikealla hetkellä lisää muzaa eikä siveellinen ääni katkea. Sen sijaan vessan virkistäviä suihkutoimintoja en ole vielä kuullut käytettävän, ehkä siksi että viimeistään niiden koneistosta kajahtelevat surinat ilmaisee, millaisilla asioilla sitä siellä oven takana ollaankaan.

Joskus näitä ylläolevan kaltaisia fiksuja blogitekstejä kirjoitellessa tuleepi mieleen, ettei sellainen How to sound intelligent in Finnish -kirjakaan olisi yhtään huonompi.

Ei kommentteja: