Palasia Suomesta

Päivälämpötila on viime päivien aikana saavuttanut sellaiset asteet, joissa täällä pitäisi koko elokuu kärsiä, eli joka päivä paahdin on säädetty noin 32-35 asteeseen. Useat eri henkilöt on kyselly multa näinä superhelteisinä viime päivinä, että miten suomalaistyttö pärjää tällaisessa porotuksessa, kun japanilaisillekin kuumuus ja kosteus on tähän aikaan vuodesta jatkuva valituksen aihe. Alkujärkytyksien jälkeen oon kuitenkin sietänyt tätä ihan hyvin, etenkin viimeistään siitä lähtien kun tajusin, että kyllä Suomeenkin mieluummin ottaisin kuumat kesät kuin ne onnettomat sadekesät, joita siellä nykyisin tuppaa olemaan. Joka vuosi Suomessa odottaa tammikuusta asti kesää, ja joka vuosi koko kesäkuu sataa, heinäkuussa on enää vain kylmä ja elokuussa on sitten muutamia hellepäiviä. Suomen kesä on ainakin mun mielikuvissa ja odotuksissa parempi kuin mitä se sitten todellisuudessa vuodesta toiseen on.

Muutenkin kuin sään puolesta oon sopeutunut tänne kuukaudessa tosi hyvin. Oon käynyt kaupassa katsomassa naamapyyhkeitä, joita jokainen japanilainen kantaa mukanaan kuivatakseen kasvojaan hiestä, oon solminut ikuisen rakkaussuhteen japanilaiseen ruokaan, oon alkanut ajatella että ravintolaan sisään astuessa on mukava ottaa kengät jaloista pois ja pistää vasta lähtiessä takaisin jalkaan.

Suomalaisuutta pidin tänään sentään yllä hakemalla ruisleipää Kinokuniya International -ruokakaupasta. Kyseinen myymälä tuo maahan ja valmistaa kaikenlaista mukavaa mitä ulkomaalainen saattaa kotimaansa ruokakulttuurista täällä kaivata, ja myy kyseiset tuotteet sitten kovaan hintaan. Ruisleipää löytyy kaupasta 3-4 eri lajia suomenkielisellä hintalapputekstillä (mm. 'Perunalimppu' ja 'Happamaton ruisleipä'). Joku viisas kertoi että leivät kuitenkin leivotaan ihan kaupan omassa leipomossa suomalaisin reseptein. Huhujen mukaan tästä ulkomaalaisten ruokataivaasta pitäisi saada myös karjalanpiirakoita, mutta kahden tarkistuskäynnin tulos on ollut nolla karjalanpiirakkaa.

Tänään löysin myös ensimmäistä kertaa todistetusti suomalaisia random-turisteja. Tähän saakka oon jotenkin onnistunut välttämään suomalaisiin törmäämisen, tosin muutaman kerran oon kyllä katsellut että olipas suomalaisennäköisiä ohikulkijoita. Kansalaisuudentunnistustaito on kuitenkin jäänyt aiemmin vahvistamatta, kunnes tänään sitten korviin kantautui tuttua kieltä. Perusrujona, -jäyhänä ja -junttina suomalaisena en tietenkään paljastanut itseäni heille.